maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukuun SNY ♥

Perjantaina tästä jo kirjottelin, 
mutta ei se paketti tänne asti ehtinyt ennen maanantaita
 (ja tänäänkin sain ainakin vartin jonottaa postissa, että sain tämän käsiini).

Eli viimeinen paketti ihanalta SNY-pariltani ♥


Monen muun tavoin vähän haikeana sitä pakettia avattiin..
Ja voi että mitä kaikkea siellä oli!


Kerrassaan ihania puunappeja pussillinen ♥


Sytykeruusuja.


Sukulaatia ja tikkareita, nam!


Neon-pinkkiä Isoveljeä kaksi kerää!


Meillä ei ole minkäänsortin tulisijaa talossa 
(omasta talosta haaveillaan, varsinkin näin talvella 
kun naapureilla nousee savu piipusta ja meillä mittari vilkuttaa punaisena..),
joten sytykeruusut taitaa mennä pukin matkassa mun veljelle, etteivät jää meille pölyttyyn ;)

Aamulla oli täällä maa valkeana, mutta eipä ole enää :( 
Toivottavasti kuitenkin jouluksi edes saadaan valkeutta maahan!

Oon juuri tuota lankaa useamman kerran hipeltänyt kaupassa, 
mutta nytpäs säästyin itse siltä valinnalta otanko vaiko en.
Joten kiitos siis näistä, ällön pirtsakoista piristäjistä ;)

Ihana SNY-parini oli
Villasukkasillaan-blogin Jenna (pikkumuu).
Täytyy sanoa, ettei minulla ollut haisuakaan paristani, 
enkä sen kummennin kyllä yrittänyt sitä selvittääkkään.

Kaikki paketit on ollut todella mieluisia ja eilen hypistelinkin niitä Järbo Garneja
(kun järjestelin lankavarastoni uusiksi) ja mietin, että milloin saisin ne oikein työn alle ;)
Tämä on siis ollut oikein onnistunut ensimmäinen SNY-kierros, 
kiitos vielä parilleni sekä emolle ♥

7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että olet tykännyt. :) On ollut oikein mukavaa olla salainen ystäväsi. :) Nyt voin vihdoin liittyä virallisesti blogisi lukijaksi, heh ;) Toivotaan tosiaan että sitä lunta saataisiin kaikkialle viimeistään jouluksi, eihän jouluaatto ole mitään ilman lunta.. Oikein mukavaa joulua sinne. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa myös teille <3

      Tässä epätoivoisena koitan saada nuorimpia nukkuun (toinen lenssussa ja toinen nukkui päikkärit, niin nyt ei väsytä), joten rauhaa toivoisin meille jo nyt :D

      Poista
  2. Todella kiva ja pirtsakka paketti, nuo napit ovat kyllä suloiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika valitsi pipoonsa (jonka esittelen lähiaikoina) neon-pinkin tupsun ;) Tuli hieno!

      Poista
  3. Huippu paketti ja todella suloiset napit.
    Kiitos itsellesi osallistumisesta!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää ♡