keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Anopin lahjontaa

Anoppini täytti eilen vuosia ja vaikka ei nyt vielä pyöreitä ollutkaan, niin aattelin että ois kiva jotain viedä. 

Sukat mulla olikin jemmassa valmiina ja niiden kaveriksi päätin kokeill virkatun kranssin tekoa.

Muistin, että Paapo oli julkaissut video-ohjeen (linkki Youtubeen) ja sen avulla pääsin alkuun.


Eihän tässä kauaa nokka tuhissut, kun pääsi kärryille tekniikasta. 
Harmittaa vaan, että lanka värjäs koukun (mutta ei käsiä) :( Ehkä sen saa pesemällä puhtaaksi.


Lankana Teetee Rollo ja 7mm koukku
Langanmenekki 100g


Reunus on itse sävelletty. Rollo olikin sellaista "kipristyvää", niin ei voinut isoja lenkkejä tehdä.


Onneksi anoppi oli tyytyväinen lahjaan :) Aina lämmittää mieltä, kun saa kehuja.



maanantai 17. marraskuuta 2014

Messuterkut Tampereelta!

Eiran langat arpoi Facebookissa pari lippua Tampereen kädentaitomessuille. Päätin osallistua, vaikka messut ei ollutkaan suunnitelmissa koska a) matkaa meiltä Tampereelle on 400km ja b) oon käyny jo Seinäjoen- ja Oulun käsityömessuilla.

Mutta kuinka ollakkaan, viime viikon alussa oli Eiran lankojen Riikalta tullut viestiä. Arpaonni suosi minua - jälleen (vastahan voitin Eilen tein-blogin arvonnassa ison kasan lankaa ♥ )

 

Noh, eikai siinä sitten auttanu, ku lähtä Tampereelle! 
Kaikki hotelllit oli täynnä, joten meidän piti majoittua sivummalla. Hotellissa ois ollu perjantaina tarjolla Hynysjounin keikka, mutta jäi välistä koska ei sisältynyt huonehintaa. Ihme kiskurointia.

Messuille sain mukaan kaverini (sattuivat oleen sukuloimassa etelässä) ja meidän siipat sitte viettivät rattoisan sunnuntain kruisailleen ympäriinsä ;D

Messuillahan oli ns. yleinen kuvauskielto, enkä sitten viitsinyt kysellä kuvauslupien perään, joten nyt on tyytyminen vain tuliaisiin.



Tottakai kävin Eiran lankojen osastolla ja ilmiannoin itseni :)


Tällainen kasa paljastui kassin sisältä ♥

Tuunattavat tuikkukipot, paperipillejä, Knit pron lyhyet  3,5mm vaihtopäät (tää koko oli kaikilla loppu, onneks Silmussa & Solmussa oli muutama vielä jäljellä), puikkostopparit, joustavaa lankaa (esim. sukan varsiin), ohjelehtisiä...


 Kerän osastolla lähti mukaan aikas ihQ projektikassi (ilmeisesti tarttunut aika monen matkaan samanmoinen?)


Riikka-Piikan osastolla meni tovi jos toinenki hypistellen ja lopulta päädyin näihin; kirjava on Hulabaloon käsinvärjätty 100% villalanka ja sininen Colinetten merinovillaa. Aivan ihania!


Lankaideasta nappasin pari kerää Rowanin Fine tweedia. Näistäkin sai melkeen arpomalla ottaa värit, ihania kaikki!


Eiran langojen osastolla piti kans kierrellä ja hypistellä. Ihastuin tuohon Novenaan (jota sain siis myös palkinota arvonnassa) ja sitä lähti nuo kaks kerää mukaan. 
Semilla puolestaan on Titityyltä. Sielläkin oli osasto täynnä ihanuuksia!


Succaplokin osastolta piti ostaa tällainen "Knitting is not a crime" merkki. Ehkäpä päätyy Kerän kassin kylkeen tai sitten puikkopussin koristeeksi.

Kaverin kans päätettiin, että ens vuonna saa Seinäjoet ja Oulut jäädä suosiolla välistä ja lähetään ihan kahen päivän messureissulle Tampereelle! Ihan huikeet messut!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Hatuttaako?

Lokakuun SNY-paketissa oli pari kerää Maija-lankaa. Nämä ei suinkaan päässyt sukiksi..


Gjestal Maija ja 3mm puikot
Langanmenekki 64g

Silmukoita on 120 ja ihan perus 2o2n-joustinta alusta loppuun. Kavennuksen kans piti vähä googlailla, mut löytyihän se sopiva (linkki) lopulta.
  

Ehkä seuraavaan pipoon saan jo fiksunnäköiset kavennukset.. 
Tämä pipo sopisi kelle vaan meistä ikähaarukalta 1,5-30v, mutta miehelle tää meni. Vähä vaihtelua ainaisiin mustiin pipoihin.

Samoilla tulilla valmistui toinenkin pipo, Kami hat.


Drops Nepal ja 4,5mm puikot.
Langanmenekki 73g.

Tää oli nopea ja kiva malli tehdä!
Sopii aikuiselle, mutta ohuemmalla langalla (tai vähä laskemalla) saa lapselle sopivan. 

Tässä on kans kiva kavennus.

 

 ..ehkä ens kerralla jaksan panostaa myös kuviin vähän enemmän. Lasten malliksi saaminen on jo saavutus ja se että kuvista saisi onnistuneita, on jo ihan oma lukunsa :D

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Papan varpaat lämpimiksi

Mietin pitkän tovin, mitä laittettais papalle (mun appiukolle siis) isänpäivälahjaksi. Aina on ollut jotain itsetehtyä. 

Toissavuonna tyynyliina jalan ja käden kuvilla, viime vuonna taulu jossa puu ja lastenlasten kädenkuvat lehtinä. 

Nyt oli jotenkin ideat hukassa.. Sukkiahan tarvii aina, joten kaivoin langat jemmasta.


Noita 7-veikka & Jussi ja 3,5mm puikot.
Langanmenekki 120g.

Harmaan veikan ostin ihan muuhun tarkoitukseen, mutta se sopi niin hyvin tuon itsevärjätyn Jussin kanssa. Itse tykkään yhdistelmästä :)

Lisäksi tehtiin papalle paita kädenkuvilla. 
Rintamukseen kirjoitin vielä 'PAPPA'.


Ei poikkea perinteestä ;)


Psst. Mun on pakko laittaa jo lotto vetämään, voitin nimittäin Eiran langan Fb-arvonnassa liput Tampereen käsityömessuille!! :) Siis kolme isohkoa arvontavoittoa kuukauden sisään, uskomaton tuuri! ;)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Marraskuun SNY

Perjantaina tuli sähköpostiin viestiä, että pakettini olisi mahdollisesti noudettavissa. Ja lauantaina kävinkin sen sitten hakemassa.


Taas kerran ihanasti paketoitu :)

Tällaista oli vastassa.. 


..ja tällaista. 



3 kerää Kotikulta Villaista (uus tuttavuus) ja 2 kerää Novitan Rosea.
Kivat värit kummassakin ;)


Novitan Pitsikukka-kehikko + ohje, neulottu patalappu (ihana ♥) sekä ohje piparkakkuihin, 
Pitsikukka-kehikko multa löytyy ennestään, mutta nyt voidaan pojan kanssa vaikka yhdessä opetella kukkien teko ;)


Eikä herkkuja ollut taaskaan unohdettu;
 lapsille tikkarit, Fazerin suklaata, piparkakku mausteet sekä koristeet :)

Jälleen kerran iso kiitos parille! Aivan upea paketti ♥


lauantai 8. marraskuuta 2014

Arpaonni oli suotuisa ♥

Eilen tein-blogilla tuli 3 vuotta täyteen, minkä kunniaksi Hanne oli järjestäny synttäriarvonnan. 

Osallistujia oli yli 400 (tarkalleen 436) ja arpaonni suosi minua! Siis aivan mahtavaa! :)

Palkinto oli Eiran Langan sponsoroima ja se sisälsi
 2 vyyhtiä Debbie Bliss Palomaa, 
2 kerää  Lang Novenaa ja 
1 vyyhti Araucania Botany Lacea.

Ja kaikkiin sai itse valita mieluisat värit ♥

Värivalikoimahan näissä kaikissa on huikea ja kestikin tovin, ennenkuin sain mieluisat valittua. Kiitos Eiran Langan Riikalle, Botany Lacen väri on upea!


Tällaisen paketin sain kotiin :)


Lang Novenasta suunnittelin Rikke-pipoa. Ihan itselle :)


Palomaa löytyy pari vyyhtiä ennestään (sinapin keltaisena) ja näistä teen Viimeinen silmukka-blogista bongatun Jolyon Cardigan-takin tytölle ♥



Botany Lacesta mietin ensin huivia (esim. Nurmilintu houkuttelis kovasti), mutta Eiran langan viimeisimmässä lehdessä (joka myös tuli paketin mukana) oli kerrassaan ihanat neulotut housut ♥ Mutta sopiikohan tällainen liukuvärjätty miten housuihin..?

Vielä kerran, iso kiitos Hanne ja Eiran Langat! ♥

Titanium

Seinäjoen käsityömessumatka taittui rattoisasti linja-autossa. 
Jokin helppo työ siis täytyi keksiä mukaan..

Päädyin Heidi Alanderin Titanium-huiviin. 
Pelkkää ainaoikeaa ja lopuksi pitsireuna, piis of keik?

Aikalailla kuukauden sitä sai tehdä, mutta valmista tuli! 


BcGarn Semilla ja 5mm Knit Pro Cubics.
Langanmenekki 100g.



Päättelykierroksella loppui vielä lankakin, mutta kiitos Pinterestin, löysin vinkin virkuukoukulla päättelyyn. Eikä eroa edes huomaa :) 


Täähän venyi aivan mahdottomasti pingotusessa (ohjeessa lukeekin, että saa pingottaa melko reippaasti), mut nyt on jo vähän vetäyny takas.


Ihana huivi ja silti niin yksi kertainen ohje! Samoin lanka; älyttömän riittoisaa ja pehmeää.
Voin suositella jokaiselle :)