tiistai 24. maaliskuuta 2015
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Kevään eka SNY ♥
Niin se vaan tulla tupsahti, kevään eka SNY-paketti ♥
Tai osansin kyllä sitä odottaa, koska parini oli perjantaina kommentoinut aiempaa postaustani ja ilmoitti, että paketti on jo matkalla.
Niinpä entisenä postipatena kipaisin paikalliseen jakeluun ja kävin hakemassa paketin, kun olin lasten kanssa muutenkin liikkellä ;)
Sisältä paljastui Panttereita ja tiskirätti sekä pussi.
Tiskirätissä komeilee upea maatuskaperhe ♥
Pantterit on teemaan Ying & Yang mukaan Black & White, nam! Lisäksi on Regian pinkkiä vahvikelankaa (oivaa esim. sukkien kantapäihin).
Pussissa oli neljä kerää Dropsin Alpacaa;
kaksi pinkkiä, lime ja beige ♥
Lisäksi pussin alta löytyi vielä kirja; Sukkasillaan.
Tätä mulla ei vielä olekaan, mutta oon lainannu kirjastosta.
Tässäpä vielä koko paketti.
Kerrassaan ihana paketti ja aloitus kevään kierrokselle!
Turhaan parini pelkäsit, tykkään tuosta vihreästä :)
Eikä ois voinu sattua parempaan ajankohtaan tämän saaminen, mies nimittäin lähti aamulla kolmen(!) viikon työmatkalla Kiirunaan ja pakko myöntää, että otti aika koville.. :'(
Kiitos siis parini vielä kerran ♥
Blogiyhteistyön hedelmä #1
Kirjoittelin tuossa aiemmin (klik), että minulla kävi melkoinen tuuri ja pääsin tekemään yhteistyötä Lankasataman kanssa!
Sainkin Katjalta postia viime kuun puolessa välissä ja sieltä paljastui jos mitä ♥
Ekana työnalle pääsi SMC Boston
(kuva lainattu)
Värikartta langalla on aika huikea, minun langat on väriä 133 koralli.
Lankasataman sivuilla kerrotaan näin:
"Boston on erinomainen lanka pipoihin,
tossuihin, huiveihin ja paksuihin neuleisiin! Lanka on helppo työstää,
ja paksusta langasta työ valmistuu hetkessä. Lankaa voi käyttää hyvin
myös MyBoshi-pipokirjan ohjeisiin. Puikkosuositus 7-8, kestää 30 asteen hienopesun. Virkattuun pipoon tarvitset 2 kerää, m-kokoiseen neuleeseen n. 600 g.
50 g kerässä lankaa on 55 m ja materiaalina 70 % akryyli, 30 % villa"
Lankasatamassa hinta on 4,30e/kerä.
50 g kerässä lankaa on 55 m ja materiaalina 70 % akryyli, 30 % villa"
Lankasatamassa hinta on 4,30e/kerä.
Mietin tovin, mitä tekisin. Lopulta päädyin pipoon.
Ensituntumasta lähtien lanka oli todella mukava neuloa!
Samaa mieltä oli myös pikkuapuri..
Juuri kun olin saanut uuden kerän aloitettua ja jätin työn hetkesi sohvalle, oli tyttö käynyt auttamassa ja pistämässä langan solmulle :D
Lopputuloksena on siis Rikke.
Aloitukseen loin 60s ja käytin 6mm ja 7mm puikkoja.
Ehkä hieman liian lämmin tämän kevään keleihin, mutta tuleehan se talvi taas uudestaan.
Mallina tyttö 2v, mutta tämä on siis minulle sopiva.
Paikallisesta lankakaupasta ostamani (niinikään) SMC:n tupsu pääsi koristamaan pipoa :)
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Eikä tämä edes kutita :)
Tunnisteet:
blogiyhteistyö,
Lankasatama,
neulottu,
pipo
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Tammi-helmikuu 2015
Alkuvuosi on menny laiskotellen.. Tai siis oikeastaan koko ajan on ouikot kilissy ja valmista tullu, mutta en oo vaan saanu blogattua mitään.
Joten ajattelin tehdä kerralla megapostauksen ja päivittää tilanteen ajan tasalle.
Tässä siis tammi- ja helmikuun valmistuneet!
Sukkia yhteensä 8 paria.
Vauvan TaimisukatNallesta, Diamonds in a row 7-veikasta,
koon 42 perussukat Flotte Sockesta ja koon 24 kuplat 7-veikasta.
Sateenkaariraidat kokoa 43 7-veikasta, koon 39 unisukat TeeTee Alpakasta,
ruttusukat Regian Colormaniasta koossa 39 ja koon 25 junasukat 7-veikan tweediä.
Parit huovutetut lapasetkin on valmistunut.
Unni-langasta ehkä 3-4 vuotiaan käteen, Dropsin Eskimosta 9-vuotiaalle ja viimeiset odottelee peukaloja, lankana Nivalan tilan hahtuvalanka.
Pipojakin on neljä kipaletta valmiina.
Palmikkopipo Novitan Hileestä, baskeri mummulleni Lang Yarns Merino 120:stä.
Tytölle SikSak-pipo Katia Merino Babystä ja pojalle Big Herringbone Hat Drops Nepalista.
Kahdessa viimeisessä pipossa olin testineulojana ja voin kyllä lämpimästi suositella kumpaakin ohjetta :) Linkkejä ohjeisiin löytyy nuista kuvien alta.
Joskos tässä pikkuhiljaa sais petrattua tän bloggauksen kans. Lankalaihikseenkin muka otin taas osaa, mutta enhän ole ees punninnut valmistuneita, joten saa jäädä tältä vuodelta. Ja tuntuukin, että toivo on jo menetetty tammikuun aikana :'D
Tunnisteet:
lapanen,
neulottu,
pipo,
testineulonta,
villasukka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)