perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kevätpiirakat

Onko teillä muilla jokin sukkamalli, joka on ollut inhokkilistan kärjessä, mutta sittemmin olette ihastuneet siihen?

Piirakkasukat on mulla tällainen.
Kuten aiemminkin olen kertonut, en ole lapsena (enkä vieläkään) voinut sietää myttyjä sukissa.

Muistan, että mummun tekemät piirakkasukat oli pahimmat myttyjen aiheuttajat.
Ne tieten sai aikaan sellaiset traumat, etten voinut sietää koko sukkamallia, kunnes päätin kokeilla..

..ja rakastuin ♥

Sukkapuikot olivat tyhjänä ja kädet syyhysivät jotain uutta, joten piirakkasukat pääsi puikoille.

 
 Kevään kunniaksi, päätin tehdä nilkkamallit.

Ja niitä tehtiinkin myös töissä, kun piti käyttää työautoa huollossa,
ei tarvinut toimettonama odotella ;D

 

Lankana Lankavan Lykke ja 3,5mm puikot. 

 Koska en varmaan ikinä muista, että omaan jalkaan pitäisi tehdä piirakat isommilla puikoilla, niin nämä lähtikin postin matkassa lapsuuden parhaalle ystävälleni (omistaa ihan hassun pienet jalat) synttärilahjaksi ;)

5 kommenttia:

  1. Ihastuttavat!
    Vielä ei ole inhokkiohjeista tullut suosittuja, mutta ehkäpä jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Pitää vaan tarttua härkää sarvista ;)

      Poista
  2. Kauniit sukat! Inhokit on hassuja juttuja. Minulla myös nuo piirakat on inhokit. Ei johdu mytyistä, joita en kyllä siedä, mutta en ajatellut noiden tuntuvan. Eikä johdu sukkien ulkonäöstä, koska nuohan ovat ihan kauniit. Minä vaan tiedän, etten tykkäisi neuloa piirakoita. Ai mistäkö tiedän? No en minä sitä tiedä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hauskasti kirjoitettu :'D Mulla on ulkonäollinen inhokki ehdottomasti junasukat! Vaikka onkin hyväksi todettu käytössä :)

      Poista
  3. Mä sain lahjaksi joskus ennen aktiivista neulomista piirakkasukat. En tykännyt yhtään! Vasta myöhemmin olen niihin tykästynyt. Vielä en ole tehnyt itse sellaisia. :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää ♡