tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pienen miehen lahjontaa

Minusta tuli vihdoin ja viimein täti helmikuun alussa ♥ ♥
Lankalauantain vietimme ristiäisissä ja pääsimme miehen kanssa kummeiksi ♥

Perinteisten kummilahjojen sijaan lahjapakettiin piti kääriä jotain itse tehtyä.

Etualalla minun puikoilta Apple Cheeks Hat ja 
taka-alalla 9-vuotiaan poikani neuloma, upea neliöpipo.

 
Apple Cheeks Hat tehty ihan ohjeen mukaan Novitan Suomivillasta 4mm puikoilla.
Neliöpipo Novitan 7-veikasta ja myös 4mm puikoilla.

Lisäksi neuloin vielä hyväksi ohjeeksi todetun Baby Sophisticate -villatakin.

Lankana ihana 100% merinovilla Colinette Cadenza ja 4mm puikot.

Näiden pariksi oli tulossa monsterihousut, mutta vaikka tein pienimmän ohjeen mukaan, housut mahtuu melkein tuolle meidän 3-vuotiaalle :D Joten ne on vielä vähän vaiheessa, kun ei kerran kiirettäkään ole..

Vaatteiden lisäksi pakettiin käärittiin ihana Pikku Norsun "Suojelusenkeli" taulu.

kuva lainattu netistä 

  Itse ostin taulun Harjun Paperilta, joka myös myy näitä ihanuuksia ♥

Taulun taakse kirjoitin vielä hieman muunnellut saatesanat (huomioiden sen, että lapsi on maatilan poika) erästä pohojalaisen punkbändiä lainaten
" Pienen pojan elämää, ei enempää, ei vähempää. 
Kumpparit vilikkuen pellolle juoksee pellavapää tää. "

2 kommenttia:

  1. Ihania pieniä neuleita syntynyt. Kauniita kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän jänskätti, onko takki jo liian pieni, mutta oli onneksi just sopiva ♡

      Poista

Pienikin kommentti piristää ♡